Sitä ei voisi uskoa todeksi, miten paljon nuo karvakamut meihin vaikuttaa. Sälli oli ainutlaatuinen, toista samanlaista ei ole, eikä tule. Mulla on ollut jonkinlainen identiteettikriisi Sällin kuoleman jälkeen. Jotenkin tuntui, että Sälli oli oleellinen osa mun koiraharrastusminää. Kun Sälli kuoli, mua ei enää ollut. Pääosin olen harrastanut viime vuoden Madden kanssa, mutta Sällin kanssa mä olin omimmillani. Se oli mun eka kunnon harrastuskoira, mun eka tokovalio, mun eka agilitykoira, mun eka jälkikoira. Se on opettanut mulle kaiken, mitä tiedän koirista. Sällin kanssa oppi vielä paljon enemmän, mitä perussessen kanssa. Sälli ei jättänyt ketään kylmäksi. Se oli koira, joka eli täysillä joka hetken elämässään, koira, joka ei koskaan treeneissä sanonut, ettei jaksa, vaikka olisi pää ollut kainalossa. On niin ikävä.  

Madden kanssa ollaan kyllä vähän treenattu, mutta pääosin sen hommana on ollut vuohien paimentaminen takaisin aitaukseen... Tunnari meni miljoona askelta taaksepäin, mutta nyt alkaa näyttää jo valoisammalta.  Ehkä tää tästä... 

Tokon rotumestari, oisko vuosi ollut 2005? 

Koira, joka ei pitänyt vieraista ihmisistä, rakasti niitä metsässä.