Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.03.2011 - 22:19

 Treenaamaan piti lähteä, vaikka olo oli ihan TÖÖT. Kyllähän se tekemisessä näkyy, kun ei ole ajatus ihan mukana. Maddelta kuitenkin hyvä treeni. :) Alussa hieman vas. käännöksiä ja seuraamista. Ruutuun vietiin yhdessä lelu ja jotain tehtiin siinä välissä ennen ruutuun lähetystä. En vain nyt muista, mitä. :D No, joka tapauksessa näytin turhaan ruutua ja lisäksi turhaan puutuin varastamiseen. Voivoi. Ja vielä liian aikaisin sanoin vapautuskäskyn. :D Onneksi koira sentään meni ruutuun. :D Luoksetulossa Madde tuli hyvällä vauhdilla ja venyi jonkun verran seisomisen, maahanmeno ihan ok ja viimeisellä pätkällä hidasti. Tässäkin turhaan otin loppuun asti, olisi voinut vapauttaa lelulle, ettei opi hidastamaan lopussa. Seisomista pitää treenata vielä reiluilla avuilla, ettei valu liikaa. Tunnarissa maisteli jo huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. Treenaaminen auttaa siis. En nyt muista, maistoiko muita, mut oman otti suuhun ja pudotti, varmisti muita ja toi oman. Kaukoissa suurin ongelma on istumisesta maahan, jonka tekee taaksepäin. Pakko tuo on kai toisella tavalla opettaa... Seisomisesta istumisessa tulee vähän eteenpäin. Loppuun vielä ruutu, johon oli viety lelu Madden huomaamatta. Lähettäessä lähti, käänsi päänsä muhunpäin ja jatkoi matkaa ruutuun. Kiitokset taas koutsille ja treeniseuralle. :D

Päivällä Madde paimensi taas ankat sisälle. Seisoin itse polulla ja lähetin Madden kiertämään kevyellä "mene vaan"-käskyllä ankkojen taakse. Sieltä se hangesta könysi rauhallisesti ja ajoi ankat sisälle. Mä seisoin vain paikallani esteenä, ettei ankat tule polulle. Tuota ei olla tehty pitkään aikaan, eikä sille vielä ole käskyjäkään, mutta hienostihan se meni. Ja on se kyllä hyödyksi, itse en olisi päässyt kastumatta kiertämään ankkojen taakse.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Madde

Australianpaimenkoiranarttu
TK2 Särkivaaran Tokko-pa
synt. 7.3.2006
väri. black bicolour
e.
FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. JK3 HK1 EK3 BH Diamond Bluff Meet Joe Black "Önska"

Madden pennut-blogi

Spessu

Australianpaimenkoirauros
Silverledge Special Effort
synt.
väri. black tricolour
e.
Lor A Smart Little Lena
i. Pincie Creek High Plains Drifter

RIP Fox

 X-rotuinen uros (pk collie-kultainen noutaja)

TK2 Fox
synt. 6.1.1998- 21.9.09
väri. soopeli
RIP Sälli

 Australianpaimenkoirauros

FIN TVA JK1 BH Särkivaaran Sähäkkä Sälli
synt. 13.12.2001- 11.6.2010
väri. red tricolour
e. FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. FIN TVA & MVA JK1 Dancing Skies Sidney "Sidi"