Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.02.2011 - 21:59

 Kylmän kylmässä Jokelassa värjöteltiin pari tuntia. Vähän meinasi tulla odotellessa kylymä. Omaa vuoroa odotellessa Madde toi mulle Tuulan 2kg kapulan varmaan 15 kertaa. :D

Madden kanssa otettiin ruutua, luoksetuloa, seuraamista ja tunnari. Ruutuun vietiin Madden nähden lelu. Ensin meinasi karata lelulle/ruutuun, mutta toisella kerralla jopa malttoi odottaa käskyä. Ei mikään tappovauhti, mutta täysin riittävä. Suora luoksetulo, joka päättyikin sivulle tuloon, jota en ole siltä koskaan pyytänyt. :D Uudella yrityksellä ja eteen muistutuksella ok. Seuraavaksi pätkä seuraamista, joissa ainakin perusasennot on vähän vinot, kun ilmeisesti  yrittää kurkottaa katsekontaktia. Ei kovin pahasti, mutta liikaa kuitenkin. ;) Tunnarissa toi oman, kunhan oli ensin syönyt ja maistanut melkein kaikkia muita. :D Mut toi oman kuitenkin, se riitti tällä kertaa. Josko se menisi paremmaksi, kun sen ottaa useammin kuin 2 kertaa vuodessa... Loppuun vielä ruutu, johon Madde jo yritti karata aikaisemmin. Periaatteessa sille ei näytetty lelun vientiä, mut sen verran sillä oli veto sinne, et pakko sen oli se lelu nähdä. Taas hyvällä laukalla ruutuun ja siihen loppui treeni. 

Hauskaa oli, voisi ottaa tavaksi. :D

26.02.2011 - 23:33

 Pitkän pitkän tauon jälkeen on hieman aloiteltu treenejä. Agility päästiinkin aloittamaan uudessa hallissa. :) Hienosti Madde vielä muisti aksaakin. Kepit menivät huomattavasti paremmin kuin ennen taukoa. Vauhtia oli kivasti ja kun saa vielä tekniikan kuntoon, niin alan katsoa kisakalenteria. 

TOKO on ollut totaalitauolla. Jotain pientä seuraamista ja kaukoja ollaan sisällä otettu, mutta siis TODELLA vähän. Riksusta yritetään saada TOKO SM:iin joukkue ja Madden pitäisi olla silloin valmis voittajaan. :O Tänään oltiin Särkivaaralaisten TOKOpäivässä. Lastenhoidollisten ongelmien vuoksi olin vain yhden kierroksen treenaamassa. :( Otettiin uudi idari, seuraamista, luoksetulo ja ruutu. Idarissa teki muut ok, paitsi maahanmenon, johon 2 käskyä. Seuraaminen oli kai aika perusMaddea. Luoksetulo reiluilla avuilla meni mun mielestä treeniin nähden oikein hyvin. :D Ruutua helpotettiin ja Tytti vei lelun. Noo, lähti suoraan, mutta kaarsi oudosti sivuun, josta kutsuin sen pois. Uudella lähetyksellä osoitin ruutuun ja lähetin. Nyt lähti hyvin ja jopa suoraan. ;) Ihan kiva fiilis jäi, tästä on hyvä jatkaa. :)

12.01.2010 - 22:49

 Madden kanssa tokoiltiin, melkein kuukauden tauon jälkeen. Yllättävän hyvin oli homma hanskassa. Seuraaminen oli ihan hyvää, muutaman kerran hieman erkaantui. Idarissa kääntyi seisomisessa katsomaan taakse, tuota ei ole kyllä aikoihin tehnyt. Toistolla meni jo paremmin, vaikka koira näytti hakatulta. ;) Onneksi tuo unohtaa nuo tilanteet samantien. Muut pysähdykset ok. Luoksetulo suorana ja vapautus leluun ja nouto myös vapautus leluun, mutta eipä se irrottanut kapulasta vaan toi sen sitten ohi juostuaan mulle kuitenkin... Ruutuun vein lelun ja se meinas sitten karata ilman merkkiä, minkä kyllä arvasinkin. Kuitenkin merkki oli tehtävä ja ihan ok sen tekikin lopulta. Ruutuun meno ok. Tunnarissa haisteli, otti oman, irrotti, haisteli ja toi oman melko varmana. Tuohon olin kyllä tyytyväinen, kun olin varma, että se tuo väärän, kuten viimeksi treenatessa. Kaukoissa pientä siirtymistä, mutta oli alussa ja lopussa samalla paikalla. ;) 

Treenin fiilis oli hyvä, sekä mulla että koiralla. Heittelin patukkaa, revin sen kanssa ja lopussa se sai purra ja repiä mun hihaa. :D Mahtoi aussieihin tutustujat ihmetellä...

08.12.2009 - 13:33

 Aamu alkoi tokolla, Elle sai aamupuuronsakin kentällä.  Lieventävänä asianhaarana oli, kun jouduin viedä Wiltsun kouluun ja Elle heräs juuri ennen lähtöä... Poliisitkin päättivät puhalluttaa, etten vaan treenaa alkoholin vaikutuksen alaisena. 

Madden kanssa pitkästä aikaa luoksetulo maahanmenoon asti. Seisominen reilulla vartaloavulla ja maahanmeno vahvalla käskyllä ja hyvähän se oli.  Siitä ruutuun, merkki huono, toistolla huomattavasti parempi ja ruutuun meno hyvä, jää vaan turhan reunaan. Täytyypä alkaa tuotaKIN työstää. Seuraamista vähän ja siitä seisomista, se on mennyt huonommaksi. Otettiin myös ohjatun alkeita, kapulat lähempänä ja keskimmäinen taaempana. Kiva välillä jotain "uutta". Tuo täytyykin ottaa myös ohjelmaan. Sällillä oli aina merkin jälkeen odotusarvona ruutu, vaikka ne alkuhömpötykset on aivat erilaiset. Sillä varmaan tein liian samanlaiset käsimerkit ja nyt siitä viisastuneena  erotin jo käsimerkit omanlaisikseen. Ruudussa käsi ylempänä suoraan sivulle ja ohjatussa alhaalta vinkkaus. Katsotaan kauan muistan itse nuo...

Lopussa vielä tunnari, vaikka se onkin suuri virhe ottaa ilman hajustajaa, mutta kun Ellestä ei paljon vielä ole tuossa apua. Merkkejä se kyllä levitteli pitkin kenttää... Kapuloitahan käytettiin eilen, että ei ne ihan TÄYSIN hajustamattomia ollut. Ja kun meillä on ongelmana nyt se epävarmuus, joten otin 2 kertaa tunnarin. Vieraat oli "kasassa" ja vein oman. Pitkään se silti haisteli ja kun otti kapulan, niin kehuin reilusti ja palkkasin. Toisen kerran se haistoi omaa, tarkisti viereisen ja toi oman. Taas reilu kehu. Ja jatkossa hajustetuilla kapuloilla. 

08.12.2009 - 13:22

 Taas maan pinnalle (vai alle?) palautumassa yhteistreeneissä.  Nyt täytyy nolona myöntää, että tarkkaan en enää muista, mitä tehtiin, siis EILISIÄ treenejä.  Ruutua otettiin pariin otteeseen, merkille meno alkoi näyttää jo merkiltä, mutta ruutuun meno ekalla käskyllä ei onnistunut. Positiivista kylläkin se, että toisella käskyllä sain koiran sinne ohjattua. Seuraamisia namin kanssa, noutoja ja PLAAH-tunnari. Joka taas ihan syvältä. Otti kyllä oman suuhun, mutta alkaa tarkastella yms. ja toi taas jopa väärän.  Saatiin lopulta myös onnistuminen. Nyt täytyy vaan kehua oikean valinnan jälkeen, ettei ala epäröimään. Kaukoissa muutamia vaihtoja, jotka ihan ok. Luoksetuloa ja pysähdyksiä otettiin myös. Tuli taas todetuksi, etten osaa liikkua ja toimia treeneissä ollenkaan. Pallon heitto oikea-aikaisesti tuntui olevan kovin vaikeaa... Erittäin tyytyväinen olin 2 pysäytetyn luoksetulon jälkeen suoran luoksetulon vauhtiin. 

Sälli pääsi myös vähän humputtelemaan.  Kovin se oli onneissaan seuraamisista, pysäytyksistä ja henkilöryhmästä ja lopuksi vielä eteenmenokin. 

04.12.2009 - 23:19

 Mitäs sitä ihminen perjantai-iltana muuta tekisi kuin treenaisi... 

Fiilis oli taas mitä mainioin.  Lelupalkka näyttää toimivan. Ekana luoksetulo suorana, vauhti oli tosi hyvä ja vapautus sitten patukkaan, joka on IN. Hirmuista repimistä pikkupiskiltä. Merkki ensin lelulla ja seuraavaksi ilman, ja se oli kyllä harvinaisen hyvä merkki.  Ruutu oli taas hukassa, mutta onneksi edes omatoimisesti meni sinne, eikä kysynyt multa. 

Seuraamiset tuntuivat musta huonoilta, mutta kriittisen yleisön mielestä näytti hyvältä. Kyllä olisi taas tarvetta kameralle. Vire oli kuulemma niin kova, että ei meinannut pysyä kasassa. Kuinka mä en tuollaista huomannut! Mitä tästä opimme, älä treenaa seuraamista yksin tai älä ainakaan ala korjata sitä yksin... Ja sitten HUOH!!! tunnari. Osasin odottaa ongelmia, kun toisellakin koiralla oli ongelmia sen kanssa. Olisiko sitten ollut lumi, mikä vaikutti.  Madde toi vääriä ja oli muutenkin outo. Ihme kyllä mulla ei palanut käämit, vaan tein jotain muuta välissä ja sitten uudestaan toiseen suuntaan. Onneksi siitä saatiin jo onnistunut suoritus. Mutta voi masennus, kyllä harmittaa.  Juuri, kun luulin, että homma oli kondiksessa. HUOH! Lopussa vielä vähän kaukoja, m-s-m ja i-s-i. Osa toistoista meni oikein hyvin ja osa ei ihan putkeen. 

Näin myös Timpan treeniä ja lopussa Maddekin pääsi poikaansa leikittämään. on ne kyllä kuin kaksi marjaa. 

03.12.2009 - 22:12

 Madden kanssa käytiin Kartanon kentällä ( Siellä oli valot!) pikatreeneissä. En juuri suunnitellut treeniä, mutta niistä muodostui vähän sellaiset fiilistelytreenit.  Heti ekaksi tehtiin ruutu, menin merkille ja puhuin "missä ruutu, missä ruutu" ja Madde etsi katseellaan ruudun ja sai hakea sieltä pallon. Kovasti se oli lelusta innoissaan. Ja saikin palkkaa usein ja paljon. Siinä fiilistelyn seassa otettiin luoksetulon pysähdyksiä, noutamista, merkkiä, seuraamista yms. kaikkea pientä. Pysähdykset on huonot ja seuraamisessa aika ajoin yrittää edistää, mutta fiilis oli nyt tärkein! Miten pienestä itsekin tulee onnelliseksi... 

01.12.2009 - 15:51

 Maddelle ruutua, noutoja, seuraamista ja luoksetulo. Aoitettiin lelun heittelyillä, Madde oli ihan hulluna patukkaan. En ole sitä juurikaan patukalla palkannut, aina vaan palloja tai naruleluja. Otettiin muutamia ruutuja reilulla avustuksella, josko saisi ruutumotivaatiota nostettua. Luoksetulo taas suorana, pitäisi nyt jaksaa ottaa ne pysähdykset työn alle. Vähän löysä oli luoksetulo, reipas laukka kuitenkin. Sen jälkeen ruutu, joka oli luoksetulopaikan vieressä. Tämä taas avustettuna, jottei oppisi menemään luoksetulon lähtöpaikalle...  Metallinoudon teki ensin omatoimisesti ja sitten jo ihan luvallakin.  Tuohon tarvis saada vähän vauhtia. Plääh. Seuraamiset oli ok, osittain oikeinkin hyviä ja välillä vähän huonompiakin. Tähän pitäisi myös paneutua. Tunnari meni oikein kivasti, kapula oli ihan hetken kädessä, enkä pyöritellyt sitä käsissä tms. Madde toi sen heti, kun siihen törmäsi. Jee!

Treeni oli mun mielestä tosi hyvä. Onnistumisia, hyvää fiilistä jne. Näitä lisää! 

27.11.2009 - 23:02

 Olipa taas treenit. Oltiin Purolan märällä ja lätäkköisellä nurmikentällä. Sälli pääsi pitkästä aikaa tokohommiin. :D Se oli taas niii-iin onnellinen. Sillä näyttäisi toimivan lelulla palkkaus takaa eli siis oikealla kädellä selän takaa palkkaus. Sen kanssa on rentoa, saa vähän humputella. Hauska koira! :D

Ja sitten Madde, plääh. Arvon rinsessa Madeleinehan ei kasta takapuoltaan märkään nurmeen. *raivari* Lopulta rinsessa sitten makasi selällään siellä lätäkössä. Treenejä, jotka olisivat voineet jäädä väliin. :/ Päästiin kuitenkin harmistuksista ohi ja seuraaminen tuntui ihan hyvältä, pari hyvää merkkiä ja lopussa 2 tunnaria, joista toisessa pitkästä aikaa maistoi toista. Toi kuitenkin oman. Toisella kertaa oli oikein hyvä tunnari. Tajusin myös treenin loputtua, että tosiaan käytössä oli samat tunnarit, joita on nyt viikon sisään 3:na eri treenikertana käytetty, säilytettynä muovikassissa autossa. Eli niissä on varmasti ollut mun haju kaikissa. Treenin jälkeen oli ihan kökkö fiilis, mutta suunta on ylöspäin. Taas. Huomenna sitten agikisoihin Madden kanssa. Viimeksi treenattu 2 (vai 3?) viikkoa sitten...

26.11.2009 - 16:43

 Ruudulla aloitettiin ja taas ihan hukassa. Ei se vaan tajua sitä etsiä katseellaan. :( Seuraamiset tuntuivat hyviltä, välillä joutuu muistuttaa edistämisestä. Peruutus meni kivasti, kuten myös muut askelet.Liikkeestä istuminen oli hyvä. :) Luoksetulo oli ihan hyvä, reippaalla laukalla, ilman pysäytyksiä ja vapautus palloon. Tässä välissä vein Madden nähden pallon ruutuun ja näinollen ruutu hyvä. Pitkästä aikaa myös metallinouto, varasti ekalla, enkä kieltänyt. Toisto myös hyvä ja vapautus palloon. Eteentulot oli ensin huonoja, mutta palkkaamattomuus tehosi ja taas muistui oikea paikka. Kaukoja otettiin helpolla, eli m-s-m kädellä ohjaten. Muut vaihdot oli ihan ok. Tunnarissa käveli monta kertaa yli, kävellessä siirsi muita kapuloita, mutta toi oman. Toisella kerralla taas meni monta kertaa ohi, sitten tarkensi ja toi oman, kehuin tullessa ja toi hyvällä tahdilla eteen. :)

Lopussa vielä leikkiä poikansa Ruutin kanssa, joka on kyllä mainio pakkaus. <3

23.11.2009 - 21:54

 Yllätyksekseni koulun kenttä oli pimeänä. :/ Siirryin sitten valaistulle asfaltti/ hiekkakenttäalueelle. Ruudun sain sentäs tehtyä valoisaan. Ruutu meni ensin metsään :(, mutta saatiin sitten muutama hyvä, avustettu toisto. Lisäksi myös "epävirallisesti", sai palkan, kun itse hakeutui ruutuun. Merkkiä treenattiin myös, aluksi huonoin tuloksin, mutta koko ajan parantaen. :) Seuraamisen askeleita, tahdin muutoksia ja käännöksiä otettiin paljon, ihan vaan namilla, jos saisi sen oikean paikan taas kohdilleen. Kaukot menivät aika heikosti, muutama oikein hyväkin vaihto sentäs saatiin. Yksin treenatessa en tunnaria voinut ottaa ja noutokapulatkin jäi kotiin. Todella huonosti valmistauduin siis treeneihin. :( Maalaiskoiralle oli hyväksi ohi ajavat ja kävelevät ihmiset, vähän tavoista poiketen puhisi. Loppupalkaksi Madde sai leikittää lagoton pentua. :D

Lisäys. Unohtui luoksetulon pysäytykset kirjata, niissä otin vahvasti uhan kautta ja se näyttikin toimivan. :p

22.11.2009 - 11:38

 Pikkupuuhastelua ollut melkein joka päivä, maanantaina oikeat treenit. :)

Maanantaina oltiin tosiaan Madden kanssa Jokelassa Sampan tuomittavina. Monia pikkujuttuja tuli esiin, joita en vielä ollut itse huomannut. Seuraamisia, luoksetuloa, ruutua ja tunnaria. Seuraamisissa mun vauhti on tärkeä tai oikeastaan siis askelten rytmi. Peruutukset oli huonoja, mutta ne onkin vasta työn alla. Luoksetulossa selkeästi odotti pysähdystä, mutta laukkasi silti. Tuo pitää nyt ottaa työn alle. Ruutu meni välillä hyvin ja välillä huonommin. Kerran se oli menossa Sampan luo, kun Samppa vei lelun ruutuun. Pysäytin ja lähetin uudestaan, ihan hyvin lähti sitten ruutuun. Joku kerta ei tajunnut uutta lelua palkaksi, vaan etsi vaan palkkaa. Tuossa mun olisi pitänyt tajuta esim. pysäyttää se ja kehua yms. Mut en tajunnut. :/ Tunnari tehtiin toisen koiran ja ihmisryhmän viereen. Ekalla kerralla himmaili jotain, ei oikein tajunnut, mikä oli homman nimi. Otin sen uudestaan viereen ja lähetin uudestaan ja oikein hienosti löytyi oma. Vauhti on vielä heikko ja nyt huomasin just viime hetkellä, että mun edessä oli lätäkkö, joten loppu meni vähän huonoksi, vapautin  huonossa kohdassa. Lätäkköön istumistreenit otan kyllä erikseen, kunnes tunnari on ok.

Kotitreeneinä on ollut vaan seuraamisia, kaukoja, eteentuloja ja merkin alkuopetusta (taas). Välillä on epätoivoa ja välillä oikein hienoja oivalluksiakin. Mutta sitähän se koirankouluttaminen on. :D

09.11.2009 - 21:32

 Pitkästä aikaa porukalla treenaamassa. Pallo ei hirveästi Maddea kiinnostanut, kun kaikki kivat ihmiset oli paikalla. Vähän siinä kuitenkin heittelin ja revittelin sen kanssa. Seuraamisella aloitettiin - ja niillä käännöksillä. Niitä vähän hinkkailtiin, mutta ei ne ulkopuolisestakaan ihan hirveitä enää ole. :D Vielä kun saisi omat askelet järjestykseen... Idari myöskin pitkästä aikaa, pysähdykset oli ok, mutta seuraamiseen lähdöt karseat, eikä seuraaminenkaan nyt niin hyvältä tuntunut. Paikka täytyy taas saada vähän taaemmas. Luoksetulon tuli läpi, suullisella käskyllä ihan ok, harjoittelematta siis. ;) Vauhti oli ihan ok. Ruutu meni plörinäksi, teki perinteisen luoksetulon lähtöpaikalle menon. :/ No, ehkä tuo joskus saadaan kuntoon. Hyppynouto, nooh... Palautukset oli ihan syvältä, tai siis ote mun edessä. Tunnarissa tämä vielä korostui. :( Tunnarissa toi kyllä omansa, ekalla kerralla maistoi muutakin kapulaa, mutta toinen meni jo paremmin. Tässäkin varmasti auttaisi, jos treenaisi useammin. Muutama kerta vuodessa ei näköjään riitä. :D Kaukoissa en nähnyt tarkkaan miten meni, mutta ei ilmeisesti kovin hyvin. Kaukojen jankkaus on kyllä ihan karseeta, ei jaksaisi. :/ Huomenna luultavasti niitä jo jankkaan. :D 

Yleisesti kyllä täytyy myös miettiä kaikkien liikkeiden kohdalla, miten paljon kannattaa jankata, kun tavoite on kuitenkin vain TVA. 

07.11.2009 - 20:43

 Taas näitä minitreenejä, joita ei oikeastaan treeneiksi voi sanoa... Mutta jotain kuitenkin.

Pitkästä aikaa liikkeestä istuminen ja se oli hyvä; nopea ja napakka. :) Seuraamisen käännökset on oikeasti mennyt eteenpäin, nyt pitäisi vaan uskaltautua ammattilaisten eteen, jotta pääsisi taas maan pinnalle. ;) Peruuttaminen meni alkuhypähdyksen jälkeen hyvin. Kaukojen ongelmasiirtymistä seiso-istu-seiso otettiin paljon, ihan kädestä pitäen auttaen. Muutama toisto meni jo ihan nappiin, mutta tämä ei tosiaankaan ole vielä kondiksessa. Siirtymän m-i-s-m oli täysin paikallaan. Sivu-tänne-leikki meni ihan ok, täytyy katsoa, ettei ala kääntää edessä takapuolta liikaa sivuun. Sivulletulot oli parempia kuin aikoihin. Ehkä se treenaaminen oiekasti auttaa. :/

04.11.2009 - 12:56

 Eilen otin vaan muutaman paikallaan täyskäännöksen, jotka meni vallan mainiosti.

Tänään pihalla valoisaan aikaan, kerrankin. Paikalla istumisen aikana tein ruudun. Muutaman narupallon heittämisen jälkeen ruutuun. Vietiin yhdessä lelu ruutuun ja pääsin palkkaamaan jo ennen kuin oli tarkoitus, Madde juos suoraan ruutuun ilman siis mitään käskyä. :) Pallo jätettiin ruudun takareunalle ja merkiltä lähetys ruutuun; hienolla vauhdilla. Madde oli hyvissä fiiliksissä, repi palloa hulluna, taaskaan en palkannut kuin pallolla ja lopussa frisbeellä. Luoksetuloa otettiin taas palloon, tuo näyttää olevan, ainakin tällä hetkellä, toimiva ratkaisu. Vielä kun päästään satunnaiseen palkkaukseen, niin avot. :) Pieniä seuraamispätkiä otettiin ulkona, mutta pääosin sitten sisällä namin kanssa. Seuraaminen oli tarkkaa ja tuntui tosi hyvältä. Peruuttamista myös harjoitellaan, se ei tule luonnostaan. Yrittää siinäkin tarjota istumista joka välissä. Palkkaamattomuus paransi selkeästi, sai siis vain hyvästä suorituksesta palkan. Lopussa vielä kaukokäskyjä. Tekniikka oli muuten hyvä, mutta istu-seiso-maahan ei tehnyt ensin tuota viimeistä kunnolla. Se kun nousee seisomaan takajalat paikallaan, eikä suorista kroppaa, vaan jää vähän kyssyyn ja siitä maahanmeno taaksepäin on vaikeampaa. Saatiin kyllä siitäkin jo parempia suorituksia. 

02.11.2009 - 20:52

 Päivän teemana leikki. Varustauduin kyllä taskullisella lihapullia, mutta käytin niitä vain lopussa kaukokäskyissä. Aloitin kahden narulelun heitolla, Madde oli ihan fiiliksissä. Nauru Siitä sujuvasti luosetulo heittäen taas lelun mun taakse. Ja nouto samalla tyylillä ja oikeasti varmaan ekaa kertaa se sylkäisi kapulan vapaa-käskyn jälkeen ja iski leluun kiinni. Yleensä se on vain yrittänyt tunkea mulle sitä kapulaa. Seuraamisen käännöksiä, lelulla niitäkin. Käännökset kyllä olivat parempia, mutta se PIIPPAS, siis MADDE! Yllättynyt En huolestu, mutta täytyy kuitenkin huomioida asia.Vasemmalle täyskäännös meni eka vähän huonosti, mutta älähdyksellä paransi seuraavaan. Palkkailin myös parista hyvästä askeleesta ja muutenkin aika paljon. Leikkien otettiin myös istu-seis-maahan ja oli oikein hyvät asennot. Lopussa vielä kaukokäskyjä, namipalkalla. Ne on yllättävän hyvällä mallilla, viilattavaa kyllä niissäkin.

 

Kaiken kaikkiaan oon tosi tyytyväinen minitreeniin ja erityisesti fiilikseen. Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti myös valoisaan aikaan, jotta voisi ottaa myös ruutua yms.

01.11.2009 - 22:31

Toivottavasti tuo nimestä juontuva epäilys ei pidä paikkaansa...

Kiirettä meillä ei ole, mutta nyt täytyy ottaa niskasta kiinni itseä ja aloittaa säännöllinen ja suunniteltu treenikausi. Tavoitteena olisi saada Madde keväällä voittajaan ja syksyllä tottelevaisuusvalioksi. Ja jos sen BH:nkin saisi suoritettua, ennenkuin Madden pennut sen suorittaa. :D

Tällä hetkellä ongelma on mun pääkopassa. Sällin kanssa on ollut niin helppoa tietyllä tavalla, kun se yrittää loppuun asti täysillä, ilman mitään epäilystä (tyhmä, putkiaivoinen uros :D ). Se into ja halu työskennellä on jotain niin mahtavaa, että kun Madden kanssa treenaa, tuntuu, että se paras fiilis olisi hukassa. Myönnettäköön, että se Sällin fiilis on se ääripää, joskus tai lähes aina jopa rajojen yli menevä fiilis. Ja myönnetään, ettei Madden motivaatiossa ole vikaa, mutta kun se ei pursua sitä intoa, kuten Sälli, niin mä olen pienessä mielessäni tehnyt siitä ongelman. :(

Toko-kehissä tuomarit ovat kehuneet sen työskentelyä ihan tosissaan, se antaa itsestään niin tasapainoisen vaikutelman, olematta kuitenkaan löysä. Yläluokkien liikkeet vaan tarvitsisivat sitä räjähtävää työskentelyä, jotta ne olisivat sellaiset, joksi ne haluan. Eli taas päästään siihen, että ongelma taitaa olla vain mun pääkopassa.

Mutta siis, aloitellaan rauhassa, pitkänpitkän tokotauon jälkeen. Ensin vahvistellaan perusasentoa ja sivulletuloja ja vähän katsellaan palkkausta. Yritän saada tännekin kirjattua treenejä, jopa niitä pieniä keittiötokoja. 

Tänään siis otin pihalla vähän seuraamista ja täyskäännöstä vasemmalle. Ihan karsea! Madde tekee käännöksen perä alhaalla ja siirtyy liian kauas. Seuraaminen itsessään oli ihan jees, vähän se alkuinnostuksissaan painoi. Ja vapautuksen jälkeen ampui mun ranteeseen kiinni, auts. Pari luoksetuloa, jotka oli loppuun asti hyvällä vauhdilla ja hienot eteentulotkin. Tuossa on normaalisti ongelma, että se tulee loppupätkän ravilla, joten se tulee työn alle aika pian. Sisällä otin namin kanssa niitä käännöksiä, enkä oikein päässyt eteenpäin. Yritin monta kertaa ilman koiraa, kun tuntui, että työnnän koiran pois, sitten tein koiran kanssa vasemmalle pyörimistä ja se oikeastaan auttoi siihen pyllyn allas laittamiseen eli se ei voinut jatkaa sitä liikettä, jos se yritti koko ajan mennä istumaan. Eteentulosta sivulle tulossa se tulee tosi huonosti. Se kyllä koko ajan liikkuu ja asettaa pyllynsä oikealle kohdalle, mutta kun se saisi tehdän sen nopeammin, vähän hypähtämällä. Vähän sain nopeutta siihen nopealla palkalla, mutta katsotaan jatkoa, toimiiko. Otettiin myös kapulan tuontia, lyhyellä matkalla ja luovutusta eritoten. Otettiin toistoja siitä, että irrottaa saa vasta, kun sanon kiitos. Eli vaikka pidän kapulasta kiinni, sen täytyy odottaa käskyä. Madde yrittää jotenkin liikaa tarjota kapulaa ja saattaa käden lähestyessä liikauttaa suuta. Nyt kun otettiin pari kertaa, hiffas se jo mitä hain. 

Toivottavasti tämä treeni-into jatkuu...

Madde

Australianpaimenkoiranarttu
TK2 Särkivaaran Tokko-pa
synt. 7.3.2006
väri. black bicolour
e.
FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. JK3 HK1 EK3 BH Diamond Bluff Meet Joe Black "Önska"

Madden pennut-blogi

Spessu

Australianpaimenkoirauros
Silverledge Special Effort
synt.
väri. black tricolour
e.
Lor A Smart Little Lena
i. Pincie Creek High Plains Drifter

RIP Fox

 X-rotuinen uros (pk collie-kultainen noutaja)

TK2 Fox
synt. 6.1.1998- 21.9.09
väri. soopeli
RIP Sälli

 Australianpaimenkoirauros

FIN TVA JK1 BH Särkivaaran Sähäkkä Sälli
synt. 13.12.2001- 11.6.2010
väri. red tricolour
e. FIN & S TVA BH Abquisto Cocoa Goblin "Sintti"
i. FIN TVA & MVA JK1 Dancing Skies Sidney "Sidi"