Mentiin vielä illalla Kaskelaan agilityesteitä katsomaan. Tarkoitus oli lähinnä tehdä näyttelykoulutusta, mutta agi veti enemmän. ;) Heli opasti vartalonhallinnassa ja muutenkin oli oikein perusteellinen ja kannustava kouluttaja. Mutta kyllä se on vaikea jäykän tokoihmisen tajuta, että ne kädet oikeasti saa liikkua. :D Tuossa agissa sen vasta huomaakin, miten paljon merkkaa käden ja vartalon asento.

Otettiin ihan kahta ja kolmea estettä peräkkäin ja kun se sujui, tehtiin kahden jälkeen käännös (jonkinsortin valssi, kai ;) ) ja otettiin uudestaan se ensimmäinen este. Kovasti yritti poika mennä vielä kolmannelle esteelle, mutta ajoissa ehti vetää kuitenkin liinat kiinni. Mitäs vielä... Opeteltiin takaa-käskyä, jolloin koiran pitää kiertää este ja hypätä se takaisin. Reilulla käsiohjauksella se meni ihan hyvin. Sit yritettiin sellaista kuviota, että ensin Sälli hyppäsi esteen, kiersi siitä oikealle ja olisi tarkoitus ollut hypätä viereinen este takaisin lähtöpaikkaan. Siinä Sällille tuli joku outo fiksaatio, et se tuli aina esteen ali, vaikka siihen laitettiin alle yksi rima, niin silti. Hassua. Lopulta hiukan avustaen saatiin se onnistumaan. Tämän jälkeen päätettiin treeni, alkoi olla sekä koira että ohjaaja aika puhki.

Kaiken kaikkiaan tosi hyvä treeni, mäkin alan vähitellen ymmärtää edes jotain agista. Koirakin alkaa hiffaamaan, et sen ei tarvi olla koko ajan mun vas. puolella, nyt ei ollut edes pahemmin ongelmaa siinä, että olin koiran vasemmalla puolella. Kiitokset Helille koulutuksesta ja Riikalle rakentavista kommenteista.