Agility alkoi taas uudessa koirakylpylän hallissa. Ekat treenit oli valoheitinten loisteessa, toisissa oli jo kunnon valot. Sällille teki hyvää pitkä tauko agista. Se oli pienessä päässään saanut monta klikkiä kohdilleen. Ohjaus oli helpompaa kuin ennen, eikä renkaankaan kanssa ollut samaa ongelmaa kuin ennen taukoa. Kepit menevät pienemmällä avulla, mutta oikean välin haku ei vielä luonnistu. Madden kanssa otettiin pientä tottista. Pätkiä seuraamista, luoksetuloa ja eri asentoja leikkien. Eteentulo on aika hyvä auttaen, tulee selkeästi paremmin kuin Sälli. Noutoa ollaan edelleen otettu tunnarilla, ja kokeilihan se 2 kiloistakin.... Palautusta ollaan treenattu lähinnä niin, että laitan sen kapula suussa istumaan ja menen sen eteen ja sanon tuo. Eli se siis ei liiku lainkaan kapulan kanssa. Kerran en saanut kapulaa kunnolla käteen palautuksessa ja se putosi, niin Madde itse nosti sen ja odotti, että sain sen. Olin tyytyväinen hokauksesta. Kapulan se hakee heittäessä ja tuo pienellä avulla sen eteen, joskus saattaa kuitenkin pudottaa, kun yritän saada sen eteen oikein. Mutta paremmin se jo menee, kestää ohjausta kapula suussa. Liikkeestä maahanmeno on hyvä, istumisessa autan ja seisomisessa laitan käden varmuudeksi alle, ettei edes yritä istumista tms. Merkkiä ollaan otettu pari kertaa silleen, että menen itse merkille ja kutsun merkki-käskyllä. Koitetaan nyt ensin noin. Tällä hetkellä Matzulla ei ole söheltämistä eikä yli-innokkuutta, vaan se tekee aika rauhassa hommia. Aktiivisesti kyllä ja sitähän me ollaan haettukin, kun Sällin kanssa on tuo kiihtymisongelma. Namilla lähinnä palkkaan Maddea ja leikit on sitten erikseen. Katsotaan nyt, onko hyvä tuo tekniikka ensin-tyyli. ;o) Jos sitten kolmannen koiran kanssa taas eri tyyilllä...