Kun nyt pitkä sairasloma on määrätty, niin voimia riittää myös treenaamiseen. Molemmille sellainen pieni motivointi- ja mieleenpalauttamistreeni. Varsinkin Maddelle, jota on treenattu luokattoman vähän.

Sällin kanssa otettiin vähän rauhallisemmin, kun se on ollut jumissa ja varoo vähän toista etujalkaa, ilmeisesti kolauttanut sen johonkin. :( Eli siis lelupalkkaus minimissä. Ihan minimini pätkä seuraamista, tärkein oli hiljaisuus. Tunnaria ensin suuhun laitettuna tuominen, sitten kutsunoutona ja sitten vasta oikeana noutona. Ei pureskellut, vaikka kyllä huonosti ottaa sen suuhun, usein tyyli on sikarityyli. Sitten jopa rohkaistuin ottamaan ihan "oikean" tunnarin, mitä ei olla tehty varmaan puoleen vuoteen. Vieraissa kapuloissa ei ollut ihmisen hajua ja laitoin ne levälleen maahan ja sen oman ulkokehälle, mutta lähelle muita. Sälli meni sinne tuttuun tyyliin reippaasti ;), nenällä tökki jonkun verran muita, kun oli kiire etsiä omaa, muttei ottanut suuhun, eikä edes avannut suuta. Toi oman hienosti pureskelematta (oho) ja vielä nätisti, hieman avustin, eteen. Hieno homma! Tähän olin tosi tyytyväinen. Pienen palautuksen otin myös ruutuun, epävirallisesti merkille ja siitä ruutuun, joka oli aika lähellä, ja siellä seis- ja maahan. Kivasti meni, vaikkei nyt läheskään ollut oikea ruutu, mutta tästä taas lähdetään. Lopuksi vähän lelulla lekkimistä, kun se on kuitenkin se oikea palkka.

Sitten sisältä huutava Madde. Maddea vähän virittelin, leikittelin ja muutenkin pidettiin hauskaa. Seuraaminen on sillä ollut vähän laiskaa, joten meinaan ottaa siihen vähän reippaamman otteen. Edelleenkin meinaan olla tarkka paikasta, mutta innostan vähän enemmän ja palkkaan kunnolla, siis kehuilla ja namilla. Olen tottunut olemaan Sällin kanssa niin eleetön ja rauhallinen, joten se tapa automaattisesti siirtyi myös Maddelle, eikä se välttämättä keskittymiskykyiselle ja "rauhalliselle" pennulle ole oikea tapa. Se tuntuikin ihan hyvältä, kontakti on jees (nami kyllä kädessä) ja sellainen into tekemiseen. Kehuin aina vuolaasti välissä ja taas pieni pätkä, käännökset eri suuntiin ja täyskäännös, jokainen omana pätkänä. Hiljaa hyvä tulee. ;) Luoksetulossa jätin ensin istumaan, kun en muistanut, että alokkaassa jätetaan makaamaan. No, hyvähän se on oppia ylempienkin luokkien mukaan. Hienosti se odottaa ja tulee kovaa laukkaa hienosti avustaen eteen istumaan. Nyt palkkasin taas vuolaasti kehuen ja tönien, jolloin olen fiksusti myös antanut sen "purra" käsivarsia. Joku ei antaisi, mutta minä kiusallanikin annan. :D Onpahan palkka sitten kehässä. Ja kädet verillä... Seuraava luoksetulo maasta, kävin ensin palkkaamassa odottamisesta ja sitten luoksetulona. Minitreeni myös ruutua merkiltä, pitäisi kai muistaa, että voi-ruutukin on välissä. Matzulla ei ole vielä mitään hajua ruudusta. Nyt vein alustalle sen kanssa namit ja lähetin sitten merkiltä ruutuun. Ei ihan vielä hiffaa, ettei sen tarvi mun kautta tulla, joten ohjasin lähempää ruutua ja reilulla käsiohjauksella. Muutama toisto ja jatketaan sitten myöhemmin lisää. Jos se vaikka hautuisi siellä pienessä mustassa päässä. Noutoa oikealla kapulalla ja tunnarilla. Tarkkana saa olla nyt ottamisen kanssa ja miettiä, miten haluan sen kapulan noukkivan. Helposti nimittäin menee saaliilla, ei nyt rykäise kapulaan, mutta sutii ohi kapulan ja nappaa sen suuhun... Hienosti tuo eteen. Tunnarilla se kerran pyöräytti kapulaa suussa, mutta muuten pitää hyvin. Sekin ottaa tunnarin suuhun tutulla sikarityylillä. Mitenköhän sen kunnon keskeltä ottamisen opettaisi näille hätähousuille? Madden kanssa myös lopuksi leikkiä patukalla, se on varsin taistelutahtoinen typy. Sälli on mun mielestä enemmänkin saalisviettinen, ehkä nyt agin myötä sekin on alkanut enemmän taistelemaan patukasta. Maddessa se on ihan suoraan se repiminen ja hyppiminen patukka suussa. Saalisviettiä siitäkin tietty löytyy, mutta se rakastaa repimistä.