Oltiin Madden kanssa järkkäämässä ja osallistumassa mätsärissä. Kylläpä tuon tytön kanssa onkin helppo reissata. Se sai vapaasti juoksennella, kun laitettiin paikkoja kuntoon, se oli kaikkia vuorotellen auttamassa ja  leikki välillä Stellan kanssa. Ne olivat kovin kiinnostuneita itse-avautuvista kaupan ovista. Aina piti mennä avaamaan se ovi... Kehässä se oli varsin hyppivällä tuulella, ronkittavana oikein mukava ja muutenkin varsin positiivinen otus. Innokkaana se olisi menossa kaikkien luo, mutta se ei mua häiritse. Treenatessa se kuitenkin keskittyy ihan hyvin ja yleensä riittää huikkaisu, et älä mene, jos on menossa.

Lyhyt paikallaolotreeni otettiin ja se pysyi mainiosti, vaikka sitä joku vahingossa huusikin, kun auto oli menossa sinne päin. Jökötti vain paikallaan. Kotiin kun pääsin, niin olin aivan onneissani, kuinka se on ihana koira. Vaikka se on "pentu" voi siihen luottaa niin paljon. Se on niin iloinen ja ystävällinen, ettei se kyllä tekisi kärpäsellekään pahaa. Sen sosiaalisuus ihmisiä kohtaan on sellaista sopivaa, se tykkää ihmisistä, mutta se ei ole sellainen mielistelevä tai yli-innokas. Se sopeutuu tilanteisiin hyvin, eikä säikähtele mitään. Helposti tietenkin peilaan sitä Sälliin, joka näkee ja kuulee kaiken ja reagoi kaikkeen, joten siksi nämä pentusen ominaisuudet on niin iloisesti yllättäneet. Vaikka Sällin malli olisi voinut tarttua Maddeen, niin ei. Kai se vaan on niin, että jos sen koiran pääkoppa on kunnossa, ei toisen huono malli siihen vaikuta. Onneksi, en olisi kahta Sälliä halunnutkaan, vaikka Sälli on ihana koira ja sen kanssa on kiva treenata ja se on HAUSKA. Mutta siinä on ne omat ongelmansa, minkä kanssa on kyllä opittu elämään. Ja siksi tuo pentu tuntuu niin helpolta. Madde ei kuitenkaan ole treenatessa sellainen hirveän innokas, verrattuna Sälliin, joka kiehuu, mutta eiköhän me tuosta pentusestakin saada kelpo harrastuskoira.