Nyt sain vihdoinkin aikaiseksi lähteä tallomaan lähimetsään jälkiä. Ensin Sällille. Tein ensin "namiruudun" 20*20cm, missä paljon namia ja siitä lähti eteenpäin, välillä laitoin "vahvistukseksi" muutaman namin, joita se ei pääasiassa syönyt. 90 kulma noin 5 metrin päässä alusta ja siitä ryteikön läpi kalliota ylöspäin ja meidän normaalilenkin polun yli. Muutamia kulmia, ei vielä teräviä kuitenkaan ja laitoin vain 1 kepin. Oisko matkaa ollut vain sellainen 300 metriä. Sen jälkeen tein Madden jäljen, lyhyt, noin 20 metriä vähän ylämäkeen ja pienen rungon yli ja joka toisella askelella kinkun pala. Laitoin ihan tarkoituksella vahvan namin, että saadaan onnistunut suoritus.

Madden otin ensin, niin Sällin jälki sai vähän vanheta. Madde meni jo nenä maassa, kun lähdettiin omasta pihasta... Maddella myös oli alkuruutu, josta edettiin. Rauhassa se söi alkunamit ja jatkoi siitä hyvin rauhallisesti eteenpäin ja söi nameja ja nuuskutti oikein kuuluvasti. Ihan kaikkia se ei kyllä syönyt, mutta nenä maassa hitaasti kuitenkin kulki. Kerran se tarkisti sivuun päin, mutta palasi jäljelle. Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut ja rauhallisen varma suoritus. Madde on syytä pitää vähän paastossa ennen jälkeä, kun se ei mikään hirmu ahne ole.

Seuraavaksi hieman tempperamenttisempi tapaus... Sälli meinasi jo karata metsään, kun sen päästin ulos. Kovin levoton ja lentoon lähtevän oloinen se oli, kun valjaita laitettiin. Sekin kuitenkin keskittyi syömään alkunamit, aina ei ole ehtinyt syödä, kun on niin kiire. Siitä se sitten verkkaisesti lähti liikkeelle ja teki ekan kulman täydellisesti, sopivassa ravissa. Siitä jatkoi hyvin, pää turhan ylhäällä, mutta jäljellä kuitenkin. Muutamassa kohdassa se oli kuin päiväkävelyllä, mutta ei se kuitenkaan silloinkaan jälkeä kadota, liekö liian tuore jälki, jos pää ylhäällä pystyy sitä ajamaan. Ja pää "ylhäällä" se teki myös taas hienoja, todella sujuvia kulmia. Kepin se toi todella reippaasti laukalla, tällä kertaa se vähän kuin "törmäsi" keppiin, normaalisti se nostaa päänsä pari metriä ennen keppiä ja etsii esinettä. Liekö tuuli nyt jotenkin erilainen. Tästä on hyvä jatkaa, ehkä sitä tarkempaa työskentelyä saisi pellolla tai sitten ajaa reilusti vanhempaa jälkeä. Ja jos joskus pääsisi ajamaan muiden tekemiä jälkiä gepsin kanssa, niin pystyisi myöhemminkin analysoida jäljen kulkua, nyt se menee vähän näppituntumalla "ehkä se meni tuosta se jälki".