Tänää ekaa kertaa ammuin paikallaolossa niin, ettei ruokakipot olleet koirien edessä. Menin vain ulos, laition koirat makaamaan ja kävelin vähän matkan päähän ampumaan. Kahden paukun jälkeen, kun lähdin sisältä hakemaan ruokia, Sällillä valui kuola. Eli nyt se on yhdistänyt paukun ruokaan eli positiiviseen asiaan. Hyvä juttu.

Eilen oltiin Madden kanssa hakuilemassa. Kun käveltiin hakupaikalle (hengitys koristen vetämisen vuoksi) se jo otti hajun maalimiehestä, joka oli valmiina metsässä. Eli siis alkaa jo vähän tajuamaan, mitä siellä tehdään. Sille näytettiin haamuna molemmilla puolilla ukot ja käytiin muualla käppäilemässä. Sitten lähetin sen metsään. Ekaks se meni sinne, missä näki ukon, mutta lähti hienosti kaartamaan ja löysikin sen pian. Nätisti se syö maalimiehellä nameja, yleensä makuuasennossa, ihan luonnostaan. Sieltä hain sen, jotta maalimies pääsisi siirtymään "salaa" tioseen piiloon. Sitten toiselle puolelle lähetys. Aluksi irtosi hyvin, mutta pienen kaarroksen jälkeen tuli mua kohti ja kutsuin sitä. Mentiin vähän syvemmälle metsään ja lähetys. Taas se lähti ihan kivasti ja pysähtyi tosi pitkäksi aikaa yhden kuusen alle haistelemaan. Itse kyllä lähti siitä jatkamaan ja löysi ukon. Taas hain sen ja mentiin yhdessä keskilinjalle. Siitä lähetys niin, että ukkoa ei oltu näytetty. Hyvin se lähti, mun huonosta ohjauksesta huolimatta. Taas lähti vähän sivuun, mutta siitä nopealla käännöksellä toiseen suuntaan ja suoraan maalimiehen luo. Tosi hieno! Nyt oli oikein onnistunut treeni, vaikkei kaikki ihan putkeen mennytkään.