Jos nyt jaksaisi kirjoitella...

Pitkästä aikaa pääsin tokon sm-kisoihin, kaksi kesää olen ollut silloin töissä. Perjantaina lähdettiin kohti Piikkiötä ja ihanaa majapaikkaa merenrannalla rantasaunoineen! Lauantaina oltiin kaikki melko aikaisin kehässä. Paikallamakuut oltiin vierekkäin. Näillä oli siis laitettu vuoronumerot joukkuejärjestyksessä, mikä oli kyllä aika hölmöä, kun ei päässyt omaa joukkuetta seuraamaan. :o(

Aloitettiin siis paikallaoloista. Meillä oli pienenä jännityksenä vieruskaveri, joka muutama vuosi sitten kävi Sälliä moikkaamassa paikallamakuussa. Vähän pelotti, jos Sälli muistaa painostavan tilanteen. Sälli oli kuulemma istumisessa vähän kääntänyt päätä, 9. Tuula sanoi, että oli istunut kuin tatti, mutta katsonut sivuun, kun vieruskaveri oli noussut seisomaan. Vapautuksen jälkeen Sälli oli varsin riehakas ja vinkui. Tässä vaiheessa olin omissa ajatuksissani ja kun kuulin liikkeenohjaajan KÄSKY, pistin koiran alas. Eihän silloin tietenkään ollut mun vuoro laittaa koiraa maahan, mutta minkäs teet, ajatuskatkos. 7 Seuraaminen oli Sälliltä tosi nättiä. Kertaakaan, siis KERTAAKAAN se ei inahtanutkaan. En uskonut, että se on mahdollista! Se seurasi nätisti, piti kontaktia, eikä edistänyt niin pahasti kuin yleensä. 8,5 Oli tosi hyvä fiilis, kun tuo meni yli odotusten. Luoksetulo, jossa ennen kisaa harjoiteltiin pelkkää odottamista... Malttoi odottaa ja pysähtyi hyvin, eteentulo väljä ja sivulletulo vino. 8 Ruutu, jossa Sälli lähti hyvin merkille, muttei löytänyt ruutua. Ennen kisaa oli ongelmana varastaminen ruutuun, joten tämä oli yllätys. Jälkikäteen mietin, etten tainnut erityisesti kertoa, että tulee ruutu, ehkä varastamisen pelossa. 0 Seuraavassa kehässä idari, teki kaikki asennot, suorana, ei vinkunut, seuraaminen aika hyvää. Istumisessa vähän käännyin katsomaan, menikö. 9,5 Sitten ohjattu, joka meni kuten treeneissä eli huonosti. Ihan ok merkki, mutta lähti keskikapulalle. Kaksi seis-käskyä ja toi oikean. 5 Viimeisessä kehässä metalli, jossa toi hyvin, mutta taas perusvirheet eteentulo ja sivu vinot. Tunnari, jossa se rähmi, siis tökki muita, eikä oikeastaan purrut omaa  tuodessa ja samat perusvirheet. 7,5 Mutta pisteitä, Jee! Kaukot teki aika hyvin, paremmin kuin olisi arvannut treenimäärän puitteissa... 8,5 Yhteensä siis 225,5p. Mielettömän hyvä kisa meidän yleisen fiiliksen kannalta ja todella hienoa oli huomata, että yksi meidän suuri ongelma on nyt tehnyt aimo harppauksen eteenpäin. Sala pääsi meidän joukkueesta seuraavalle päivälle. Ja joukkuesijoitus 6.