Liikkeinä metallihyppy, ohjattu ja kaukot.

Hyppynoutoa ei olla otettu pitkään aikaan, eikä metallihyppyä koskaan. Madde pääsi tulemaan 2 kertaa ohi tullessa, kun en ehtinyt auttaa riittävän ajoissa. Kolmas sitten vihdoinkin onnistui. Ongelmaa ei ole tarttumisessa, mutta palautus saisi olla taas nopeampi. Otettiin myös niin, että laitoin kapulan maahan huomaamatta ja Madde sai tarjota sen tuomista. Maddehan ei hirveästi tarjoa tekemistä, joten ei heti hiffannut. Toi kyllä, kun vähän autoin katsomalla kapulaa ja näyttämällä tyhjiä käsiä. Tätä voi tehdä hyvin myös kotona sisällä, samalla voisi saada nopeutettua tuomista.

Ohjattua ollaan otettu 2 kertaa aikaisemmin ja ollaankin otettu ihan samalla tyylillä, mitä Jessi ehdotti. Eli siis 7 metriä merkiltä sivulle ja 2-4 taaksepäin, jotta saisi oikeanlaisen kaaren. Otettiin suoraan merkiltä, kun Madde ei merkkiä osaa.

Merkki-treeniä otettiin sitten erikseen. Jätin Madden 5 metrin päähän merkistä ja menin itse ohjaamaan merkin viereen. Eli kutsuin merkki-käskyllä ja ohjasin sen kädellä merkin taakse ja sanoin seis. Tässä pitää vaan muistaa olla riittävän sivussa, ettei peitä merkkiä. Otettiin kerran niin, että jäin itse kauemmas ja hienosti Madde teki ihan itsenäisestikin. Nyt taas vaan toistoja, toistoja. Tavoitteena olis, että saisin sen tarjoamaan tuota suoraa merkilläoloa, on näin helpommin ohjattavissa. Hyppynoutoa pitää treenata välillä vaikka puukapulalla.

Kaukoissa Madde ei noussut seisomaan. :o Tai siis nousi ja läsähti takaisin. On tuota kyllä tehnyt ennenkin, muttei pitkään aikaan. Muuten vaihdot on kuulemma hyviä, jopa s-m, jota ei tee hissinä, mutta pysyy kuitenkin paikoillaan. Nyt vain pitää taas tuo seisominen kursia kasaan. Mikäköhän seuraavaksi...

Paikallaolot oli muuten ok, mutta Madde oli makuussa nuuhkinut maata ja ryöminyt 15 cm. Tuota ei ole IKINÄ tehnyt. Toivotaan, että tuo oli vain ajatusvirhe. Luultavasti haistoi lihapullan ja meni sen perässä. Eihän se oikeuta tekemään tuota, mutta kuitenkin. Pitääpä ottaa ennen lauantain kisoja vielä paikallamakuu.