Viime viikolla oltiin vielä koirakylpylällä ottamassa agia. Tein 2 eri pätkää, joista toinen oli Hamarin kisojen alkuhässäkkä ja toisella treenattiin takaakiertoja ja kepeille lähettämistä. Kontakteina oli a ja puomi ja aan alla oli putki. Sällillä meni aika hienosti, jee! Takaa kiertoja otin twisteillä(?) ja ne onnistui joka kerta ja muutenkin se mun mielestä taipui hyvin hypyille pienelläkin ohjausliikkeellä. Ja se "lukitsee" esteet aika helposti, joten mä pystyn edetä paremmin, kun tiedän, ettei se jätä estettä. Huonona puolena tässä tietenkin se, että jos annan sille liikaa vapautta, ehtii se lukita myös niitä vääriä esteitä... Kepeillä se kesti pientä vedätystä ja hyvin kuunteli kumpaan mennään, aalle vai putkeen. Puomilla harjoiteltiin sitä, että se odottaa alakontaktilla ja mä jatkan juoksua. Tää on ollut aina sille vaikea, mutta nyt saatiin monta onnistunutta suoritusta (ja melko monta epäonnistunutta suoritusta alkuun...)

Maddella sama pätkä. Se vaatii pidemmälle ohjausta, eikä se lukitse esteitä ollenkaan eli jos etenen yhtään, niin se menee esteen ohi, tai jos huiskaisen sen esteelle, saattaa se vain juosta ohi. :o Positiivista on, että se on oppinut paremmin kiertämään ja muutenkin lukemaan ohjausta, jos vain ohjaan kunnolla. Kepit meni pienemmällä avulla molemmin puolin, mutta en meinannut saada sitä putkeen, kun aina vaan yritti aalle. Toistoilla sain vihdoin onnistumaan.

Sitten se Hamarin alkurata, siis vain 6 estettä. Se meni yllättävän hyvin molemmilla. Sällille yritän opettaa suhisemisen merkitystä ;), siis ennen estettä, kun pitää hiljentää, ts, kääntyä nopeasti. Ekalla kerralla olin edessä ja rima tippui, mutta toistoilla meni tosi hyvin. Vähän meinasi käännökset olla isoja, mutta sain niitä pienennettyä ja tärkeintä, että sain tehtyä oman ohjauksen kuten suunnittelin. Maddella meni myös tosi hyvin, sillä kun on hiljaisempi vauhti, niin sitä ehtii ohjatakin enemmän.

Toko on ollut tauolla, muutamia kertoja olen ottanut tunnaria ja merkkiä. Tunnareissa kotona se on tehnyt oikein hyvin, eikä se ole ollut niin epävarma haistelussa. Merkille en ole meinannut saada sitä oikein. Madde on tosi toispuoleinen koira, olen siis opettanut merkkiä niin, että se kiertää vas. puolelta merkin taakse, mutta jos annan sen tarjota merkkiä, menee se aina oikealta puolelta ja jää melkein aina vinoon, höh!

Eilen ennen agia Madden kanssa 2 tunnaria, kun oli avustajia paikalla. Olin just ennen paloitellut nameja ja meillähän koirat ei hae namin hajua... En tiedä, vaikuttiko tämä, mutta ekaksi Madde meni hyvällä laukalla kapuloille, haisteli ne läpi ja jäi seisomaan ilmeellä, ettei täällä ole mitään. :( Kutsuin sen luo ja lähetin uusiksi ja nyt sieltä löytyikin oma, joka tuotiin ravilla. Toisen kerran se teki mun mielestä hätäisen päätöksen, mutta toi oman. En tiedä, kuinka tarkkaan haistoi, mutta tärkeintä kuitenkin, että se oli oma. Sitten agiin. Madde odotti maaten, kun rakensin rataa. Oikein rauhallisesti odottikin. :)

Se pääsikin ekaksi radalle. Otin Oreniuksen kurssilta muistamiani vaikeita kohtia. Madden kanssa ne olikin aika vaikeita, mutta saatiin onnistuneita suorituksia. Oli välistä vetoja, takaa kiertoja ja taas putki aan alla. Maddelle oli vaikea sellainen pätkä, missä oli 3 estettä vierekkäin. Koira lähetettiin oikeanpuoleiseen ja otettiin vastaan keskimmäiseltä niin, että koira hyppäsi mun taakse ja siitä viimeinen este, jossa olinkin tuon ohjaustavan vuoksi edempänä kuin sillä tavalla, minkä olisin itse tuohon soveltanut... Mutta siis Maddella tuo ei toiminut niinkuin olisi pitänyt, kun se ei lukinnut kakkosestettä, niin en voinut edetä yhtään ja toinen ongelma oli se, että se väkisin yritti mun oikealle puolella, ei siis tarttunut alhaalla olevaan vasempaan käteen. Tuo pitääkin sille opettaa. Aan alla ollut putki ei tuottanut nyt ongelmaa. Ja välistävedot meni hyvin, kaarrokset olisi sanut olla pienempiä, mutta oikein hyvin kuitenkin teki.

Sällin kanssa tuo kolme vierekkäistä estettä meni hyvin heti ekalla ja tuo tyyli oikeasti helpottaa jatkoa, kun olen edempänä kuin normaalisti olisin. Sällilläkin välistä vedoissa vähän kaarrokset kasvoivat, varsinkin kun olin niin jäljessä, kun aalta yhtä aikaa lähdettiin. Eli tässäkin oli lopulta hyötyä, kun sain käskyllä Sällin odottamaan aan kontaktille ja itse pääsin samalla juoksemaan rataa vähän edemmäs. Heti meni välistävedotkin paremmin.

Toisella radalla oli pöytä, puomi ja hyppyhässäköitä pari. Madde taas ensin. Se hidasti hienosti pöydälle ja teki pöydän jälkeiset hypyt hyvin. Puomi ok ja sen jälkeiset hypyt meni hyvin, kun vaan muistin, ettei sitä huiskaista esteelle... Sällillä meni myös hyvin, suhisin ennen pöytää ja päydän jälkeisellä esteellä sitten putosi rima, kun aloin kääntää sitä liian aikaisin. Paremmalla ohjauksella ok. Puomin alakontaktin kanssa pitää olla taas tarkkana, kun viime treenissä teki aika hintsusti ne. Nyt ne oli hyvät. Puomin  jälkeiset hypyt meni nätisti ihan pienellä käden pyöräytyksellä.

Kaiken kaikkiaan taas kivan tuntuinen treeni. Sälli menee mun mielestä paremmin kuin ennen taukoa, sen saa kääntymään pienellä käden pyöräytyksellä ja muutenkin on aika hyvin kuulolla, välillä se kyllä sinkoilee. ;) Vähän himottaisi ilmoittaa se kisoihin...

Samana päivänä myös hakua piiitkästä aikaa. Olipa kivaa, vaikkei kaikki ihan nappiin mennyt, kummallakaan. Maddella ukot meni metsään sen nähden. Ekaa ei meinannut löytää, mutta muuten ok. Vähän himmasi, kun roikuin perässä. Toisella ukolla se jopa pysähtyi, kun napsahti näyttöliina ja jatkoi vasta, kun sanoin uudestaan näytä. En muista, miten rullan kanssa meni. Kolmannella oli tarkoitus käyttää kiintorullaa ja ekalla kerralla se tiputti sen melkein heti ukolta lähteissä. Uudella lähetyksellä oikein hyvä, rulla siis autettiin suuhun. Viimeinen ukko peräänlähtönä, siinä Madde oli katsonut ukon kättä, eikä nähnyt rullaa ja oli sitten ottanut kiintorullan suuhun ja toi sen. Huippujuttu!

Sällin kanssa 2 valmista ukkoa ja 1 peräänlähtö, eka ja vika irtorullilla. Eka ok, tokalla se oli katsonut vain ukon käden ja kun ei ollut rullaa, ei ollut tajunnut ottaa kiintorullaa. Eikä yhtään ihme, kerran aikaisemmin on ollut kiintorulla... Toisella lähetyksellä ok. Kolmannella se etsi taas kauan, kyyristyi ukolle ja otti kiintorullan. Tässä luulin, että oli välissä tiputtanut rullan, mutta ei ollut siis ukkoa löytänyt. Viimeinen oli ok, irtorullalla.

Molemmilla siis kuitenkin oikein hyvät treenit, toivottavasti päästään nyt useammin hakuilemaankin.