Maanantai
Hallilla taas. 16 esteen rata, jossa kieputeltiin oikein huolella. :) Nyt alkaa mennä aika hyvin jo takaakierrot sun muut, ehkä nuo alkavat oppia mun huitomisia. Sällillä sain tiputettua yhdessä kohtaa pari kertaa riman, sama ongelma kuin ennen, jos valssaan esteen edessä, kun se tulee esteen takaa. Asia korjaantuu mun liikkeellä, eli enemmän tilaa koiralle ja maltillisempi ohjaus. Muuri taas takaakiertona, Sälillä ei ollut ongelmaa, ei yrittänyt ottaa tukea. Sällin kanssa ongelmana oli kontaktit. :( Nyt se aloittaa älämölön, kun lähestytään puomin alakontaktia, eli siis paineistuu siinä vielä. Nyt olen siis tehnyt niin, että juoksen itse kovaa ja karjasen pysähdyskäskyn. Uusihan tuo tyyli meille on, ennen Sälli ei todellakaan pystynyt jäädä sinne, jos mä jatkan juoksua. Nytkin se yritti hypätä kontaktilta. :( Muutama toisto ja saatiin hyviäkin suorituksia. Mä ajattelin ton tyylin auttavan siten, että koira oppisi mennä alas asti, vaikkei pysäytystä tulisikaan. Eli se siis varautuisi pysähdykseen ja näin ollen tekisi hyvän "juoksukontaktin". Sällillähän on ollut nami kontaktilla, mutta se ei mun mielestä ole ollut kovin toimiva ratkaisu, koska se ei pelkästään pysäytä Sälliä, kun se käy kuumana. Mutta sitten taas puhutaan, ettei kontaktinamit saisi tulla kädestä. Ota tuosta nyt selvää, tarvitsisi kunnon kouluttajan. Pitäisköhän alkaa säästämään... Mutta siis toistaiseksi mennään noin, tuolla tavalla se ei ainakaan jää himmaamaan alastulossa. Radalla oli 2 kertaa kepit, toisella kertaa oli meille vaikea keppikulma, kun aalta piti lähteä n. 7m eteenpäin ja kääntyä 180 astetta kepeille. Tässä siis koiran piti osata jäädä kontaktille, jotta ehdin auttaa kepeille menossa. Muutamia toistoja otettiin ja pystyin vähän kauempaa jo lähettää kepeille.  Toisella setillä tuli ongelmia aan kontaktin kanssa. Huoh. Ja kerran Sälli kääntyi niin nopeasti, että meni vähän nurin. Onneksi ei satuttanut itseään. Toisella setillä otin myös enemmän keppejä, niiden jälkeen puolen vaihtoja jne. Ne ei vielä oikein onnistu, kun en voi mennä paljon koiran edelle. Vähän kyllä menee paremmaksi, ehkä joskus...

Madden kanssa samaa rataa, mutta sen kanssa meni helpommin täysin oikein. Kepeillä joutuu edelleen auttaa, mutta nyt haki itse kepit oikein ja sekin on jo loistojuttu! Maddella onnistuu takaakierrot suht helposti, kun vain pitää käden pitkänä, Sällillä tuo ei pelkästään tehoa, mutta Madde kun enemmän seuraa mua kuin katsoo tulevaa rataa, niin tuollainen sujuukin paremmin. Madden kanssa toinen setti tokoa, vaikka taas unohdin ruutumerkit ja kapulat. Eli otettiin vain pienimuotoisesti. Luoksetuloa otin niin, että lyhyellä matkalla lähdin karkuun, jos sillä saisi lyhyisiin matkoihin vauhtia. Aloitettiin myös kiertämisen alkuopetus, jotta saisi opeteltua pysäytyksiä. Idarissa pysäytykset oikein ja varsinkin istuminen tosi upea! Seisomisessa ei liikkunut, eikä istumisessa ja makaamisessa lähtenyt mukaan ilman käskyä. Kaukkareita myös, joissa välillä tarjoaa i-s takajalkojen liikettä. Noita siis edelleen pieninä sarjoina. Lopussa seuraamisen peruutusta. Tuo ei meinaa onnistua kuten haluaisin, vaikka Madde normaalisti peruuttelee paljonkin. Tämäkin menee kategoriaan, ehkä joskus... Keskiviikkona täytyy ottaa tokokamppeet mukaan!

Tiistai
Vähän esineitä omassa pihapiirissä, laiskuus sen kun jatkuu. Eli alue oli joen rannassa, mäkisellä alueella ja sen poikki meni oja. Oli vain noin 15m. leveä, mutta melko syvä. Sidoin koirat odottamaan, kun tallasin ja vein esineet. Näkivät siis sen ja meteli on sen mukainen... Esineitä oli 4: golfpallo, sidotut sukkikset, pyörän mustekala ja pyörän tagosta sellainen muovituppi. Ei mitään hirveän pieniä esineitä siis. Tajusin kyllä vasta myöhemmin, kuinka vaaralllinen se golfpallo oli...

Sälli ensin. Vähän sillä meni juoksenteluksi, mutta toi 3 esinettä, viimeistä en edes haetuttanut, kun olin jo noihin kolmeen tosi tyytyväinen. Ollaan nimittäin otettu esineitä toooosi vähän. Ihan hävettää... Madden kanssa oli vissiin kolmas kerta, kun otettiin esineitä. Hirveä hinku sillä oli lähteä, mutta aika kauan juoksenteli ja lähetin muutaman kerran ja tuloksena oli sitten 2 esinettä, johon lopetin. Ja olin kyllä tyytyväinen, jos nyt jaksaisi ja ehtisi treenata vähän enemmän esineitäkin.

Helmi oli tänään koululaismaastojuoksukisoissa. Tuli 1.luokan tytöissä kolmanneksi ja oli kovin onnellinen mitalista. :)

Keskiviikko
Hallille mentiin taas ja nyt oli vähän nihkeät fiilikset treenata, mutta lähdin kuitenkin, kun kerran olin vuoron varannutkin. Madde meni agi-osion oikein hyvin, jotain pientä viilattavaa oli, mutta pääosin hyvin. Mutta sillä mätti toko-osio. Tai siis lähinnä mun päässähän tuo vika on... Ruutuun sillä ei ole mitään hinkua, vaikka sinne vietäisi namit yhdessä. Otettiin alustalla ja ilman alustaa. Pääsin kyllä palkkaamaan sitä, mutta aika surkeaa. Sitten merkkiä. Eka taas katteli mua, että mitä? Vähän kovemman käskyn saatuaan sillä välähti ;) ja meni tosi hienosti merkin taakse seisomaan. Toistoja otettiin paljon treenin joka välissä. Välillä meni hyvin ja välillä huonosti. Metallihyppy oli hyvä. Kaukoissa vähän siirsi jalkoja ETEENPÄIN m-s! Tässäkin siis toistoja ja pääsinkin palkkaamaan hienoista vaihdoista. Sitten vielä ohjattua, ettei vaan tuntuisi liian hyvältä. Kun se ei vain mene jakeluun, vaikka vien Madden nähden sen kapulan. Aina sen pitää lähteä merkiltä pari askelta kävellen mua kohti ja sitten vasta se muistaa, että siellä oli se kapulakin... Kerran tein niin, että riehutin sitä ja vein sen kanssa yhdessä kapulan. Silloin lähti kovaa, mutta myös suoraan kapulaa kohti, vailla sitä kaarta, jota tuossa haetaan. Mutta tuohon lopetettiin, kun oli kuitenkin onnistunut suoritus. Pitääpä nyt katsoa, jos saisin nostettua sitä, josko sitä kautta saataisiin aktiivisuutta tekemiseen.

Sällin kanssa sitten samaa rataa kuin Maddella. Siinä oli siis paljon kilsupaikkoja eli ei mentykään sitä edessä olevaa estettä. Sälli meni periaatteessa ihan hyvin, mutta kovaa sille jouduin karjua, jotta sain sen silmät pois edessä olevasta esteestä. Kepeille oli vähän hankala vienti ja kun yritin auttaa, meni aina piapriksi. Mutta kun annoin koiran itse tehdä, ne menikin oikein loistavasti. Aan kontaktit oli hyvät, mutta puomi mättäs taas. Ylösmenokontakti on tosi nihkeä ja alastulosta taas ensin hyppäs. Periaatteessa se kyllä taitaa osua kontaktille, mutta se ei riitä mulle. Parhaiten se puomi menee, jos juoksen täysiä sen rinnalla ja sanon ajoissa sen -alas- ja samalla näytän kädellä pysäytyskäskyn. Hyvin se kestää, että juoksen kovaakin sen ohi. Jotain hyvää edes. ;) Sitten otin vähän eri järjestyksessä ja nyt saatiinkin oikein onnistuneita keppien aloituksia, kun sen piti malttaa kiertää keppien päähän, jotta pääsi aloittamaan oikein. Lopussa kun se oli jo vähän väsynyt, se kaatoi pituuden vikan palikan eli sitä otettiin myös ja siitä myös palkka. Sitten Sällin kanssa purettiin Madden tokojutut ja se teki samalla oikein hienon ohjatun, sellaisen kaaren kun saisi Maddellekin...

Vähän kökkö fiilis jäi treeneistä, vaikka oli niissä paljon hyvääkin. No, seuraavalla kerralla sitten paremmin... :D

Torstai
Oltiin hakuilemassa Madden kanssa. Kovin hyvin ei mennyt ilmaisujen kanssa. :( Kaikki 4 ukkoa oli valmiina, irtorullien kanssa ei mitään ongelmaa, mutta se kiintorulla. :( Viime treenissä se kerran autettiin sen suuhun ja toisen kerran se otti sen itse suuhun. Nyt se otti suuhun sen avustettuna, mutta pudotti sen ennen mun luo tuloa. Lähetin sen uudestaan, mutta se oli sitä mieltä, että Tuula on nyt unohtanut rullan kokonaan. ;) Lähetin sen sitten toiselle puolelle ja lopussa vielä sille ongelmalliselle ukolle. Nyt otettiin kuitenkin sillekin irtorulla, jotta ei ihan pilata koiran motivaatiota. Kiintorullatreenejä pitää vain ottaa suunnitelmallisemmin ja niin, että näen tukea koiraa esim. tuo-käskyllä. Ja samoin panostaa nyt myös näyttöihin, ettei se pysähdy, jos nykäisen kovemmin. Periaatteessa pistot tuolla on kondiksessa, mutta kun saisi tuon ilmaisun kuntoon. Ei meistä kyllä kisoihin ole pitkään aikaan.

Perjantai
Lyhyet treenit hallilla. Madden kanssa vain tokoa ja Sällin kanssa agia. Nyt nostatin Maddea narupallolla ennen ruututreeniä. Yhdessä vietiin riekkuen lelu ruutuun ja sitten merkille. Ruutu-käskyn saatuaan Madde sinkos ruutuun. Jee! Pari toistoa ja tuntui tosi hyvältä. Olen siis nyt päättänyt, että ensin haen sen motivaation mennä sinne ruutuun ja sitten jankkaan sen paikan kuntoon. Turha sitä paikkaa on jankata, jos se koira ei näe syytä mennä sinne ruutuun. Pari merkkiä välissä ja nekin tuntui tosi hyviltä. Vauhti saisi olla kovempi, mutta haetaan se sitten varmuuden  kautta. Paikka sillä oli nyt hyvä, tarjosi paikkaa merkin takana, nyt jo melko suorassa, siis riittävän suorassa mulle. ;) Sitten ohjattu. Pistin Madden merkille ja kävin näyttämässä kapulat. Maddella oli eri ilme kuin ennen ohjatussa ja niin se vain sinkosi sinne kapulalle ja toi hyvällä laukalla. JEE! Sitten siirryttiin enemmän namipalkkaan, kun näytti vähän hiipuvan halu leluun. Osasyynä saattoi olla se, että tuolla hiekkakentällä se lelu on aivan kauttaaltaan hiekassa. :( Seuraamisia eri nopeuksilla ja pääosin tuntui hyvältä, peruutus oli tosi hyvä. Metallia se ei jostain syystä meinannut ottaa suuhun. Tuota se ei ole tehnyt ennen. Otti kuitenkin lopulta, kun muuta ei hyväksytty. ;) Otin sitten erikseen tavallisella kapulalla vinoa hakua, esteen kautta siis. Yritti tulla sivusta, mutta korjasi sitten hypyn kautta. Muutaman kerran myös metallin hakua ilman käskyä, Madde sai siis tarjota sen tuontia ja sai siitä palkan. Kaukoissa se ei taas meinannut nousta maasta seisomaan. Siitä sitten toistoja eri etäisyyksiltä. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis treenistä.

Sällin kanssa siis agia. Tein sellaista rataa, mikä siellä oli valmiina jonkun jäljiltä. Vähän vaikeutin keppikulmaa ja suunnittelin radan taas hieman kieputukseksi. Erityisesti mun pitää olla tarkkana,  jos este pitäisi hypätä takaa ja on myös mahdollista hypätä se edestäpäin. Sälli kun hyppää esteet hyvinkin pienistä kulmista, niin se ei koe sellaisia mahdottomiksi. Madde nimittäin ei tarjoisi niin pientä hyppykulmaa ellei sitä niin ohjattaisi. Keppejä otettiin vähän vedättäen ja meille melko vaikeista kulmista. Toisesta suunnasta este vei pienessä kulmassa keppien alkuun päin. Ekan kerran Sälli oli menossa suorittamaan aitaa, mutta kutsuin sitä ja lähetin kepeille. Hyvin meni, mutta ei ollut se tyyli, kun halusin. Vaikka oli kyllä hyvä huomata, että sen voi noinkin lähettää kepeille. Toisella kerralla se teki sen täydellisesti. Toinen keppikulma oli taas, onkohan se umpikulma, kun tullaan keppien "takaa" eli koira joutuu kiertää ekan kepin päästäkseen aloittamaan oikealta puolelta kepit. Tämäkin meni tosi hienosti. Sälli oli oikein hyvin kuulolla, no, oli kyllä helpompi ratakin, mutta oli siinä vaikeat kohtansakin. Huomasin vaan taas, että jos mä sekoan ajatuksissani, ehtii Sälli tehdä paljon sellaista, mikä ei ollut tarkoituksena. Eli pitää siis oikeasti skarpata! Tänään tajusin molemmilla lopettaa ajoissa, kun meni hyvin, enkä jatkanut vaikka vuoroa olikin jäljellä...

Lauantaina
ei treenattu mitään. Oltiin lasten koululla "olympialaisissa" eli yleisurheilukilpailuissa. Wiltsu tuli kolmanneksi 3. luokan pojissa.

Sunnuntaina
lähdettiin aussieiden agility-koulutukseen. Kouluttajana oli Timo Rannikko. Ensin Madden kanssa. Perusrata oli sama molemmilla, Maddella 16? estettä ja Sällillä 20. Madden kanssa meni yllättävän hyvin, vaikka rata tuntui haastavalta. Yhtä kohtaa jankattiin, kun Madde ahtaassa paikassa päätti hypätä siivekkeen yli. :o Kouluttajan mukaan Madde on hyvin kiltti ja kuuliainen, kykenisi pienempiin kaarroksiin, kunhan sen vain ohjaa paremmin eli ajoissa täytyy kertoa, mihin mennään. Keppitreeniä lisää ja voisi kokeilla sellaista, että viedään palkka keppien päähän. Miksiköhän mä en ole Maddella tuota tehnyt? Sällillä nimittäin sitä teen... Toisella radalla harjoiteltiin yhdessä kohtaa jaakotusta ja kun sen sai itselle jakeluun, oli se varsin toimiva tapa. Varsinkin, kun käytän paljon vastaista kättä esteillä kääntämiseen. Itsekin pääsee vähän edelle.

Sällin rataantutustumisessa oli vähän epätoivoinen ;) fiilis. Radalla oli muutama tiukka paikka ja kun en pysy samassa tahdissa Sällin kanssa, niin soppa on valmis... Sälli kävi aika kuumana, mutta oli kuitenkin kuulolla. Outo juttu oli se, että se jätti hyppäämättä yhdessä mutkassa, kun en sanonut -hop-. Alkukiemurat meni ok, keinu oli oikein hyvä. Suoralta putkelta käännös oli vaikea. Se ei hypännyt suoraan edessä olevaa estettä, mutta lähellä se oli. Mun mielestä hyvin meni siitä eteenpäin takaaleikaten aita, 90 vas. aita ja välistäveto ja aita, vaikka olin Sällin takana, niin ei se edes yrittänyt hypätä takaisinpäin vaan tuli hienosti välistä. Siitä jatko meni ihan hyvin, sain vähän sivusuuntaan juosten sen hyvin menemään eteen hypyille, josta 270 käännös vasempaan aidalle. Maddella tuo sama käännös tehtiin 2 ekan esteen välissä pienellä vekillä ja käännös vasempaan onnistui hyvin, mutta Sällin kanssa ei mitään vekkejä olisi ehtinyt tehdä. Mutta hyvä, että se irtoaa, meinasi siinä hypätä myös kouluttajan syliin, eikä tainnut sitä edes huomata, kun oli kiire jatkaa rataa. Siitä jatkui taas suoralle putkella ja taas mä olin myöhässä käskytyksen kanssa. Höh! Keppien aloitus meni tänään käsille, vaikkei kulma mitenkään vaikea ollut. Tosi outoa, olisiko puun väriset kepit häirinnyt hahmottamista? Ohjauksellisesti kuulemma ihan hyvä rata, ainoastaan nuo putkesta tupsahdukset pitäisi saada kuriin. Sälli sai kiitosta kuuliaisuudesta ja kehän laidaltakin kehuttiin, kun sain sen kääntymään esteeltä, kouluttajan mukaan melkein oli etujalat ilmassa. :D Tuo putkella hidastus täytyy opetella, ennen putkeen menoa joku sana/suhina, jotta koira tietäisi kääntyä. Toinen (niistä monista) mitä pitää kokeilla, niin kepeillä laittaa sen loppupalkan esim. 10 metrin päähän kepeistä, kun tähän asti se on aina ollut max. 3 metrin päässä. Saattaisi auttaa siihen loppupään hidastukseen. Monia muitakin vinkkejä tuli, nyt en ehdi enempää kirjoittaa. Kouluttaja oli todella hyvä, rata käytiin yhdessä läpi ja hän esitti eri vaihtoehtoja, miten vaikeita paikkoja voisi tehdä. Mullakin kun on erilaiset koirat, niin molemmille löytyi se optimiohjaustyyli.