Madden kanssa taas ruutuja, kaukoja, seuraamista... Kokeilin tehdä ruudun ilman mitään apuja. Vähän hankaloitti se, että matkan varrella oli putki... Ei siis mennyt ruutuun. Vähän helpotin ja homma meni tietenkin oikein hyvin. Joka kerralla vauhti oli oikein sujuva laukka. Lautanen oli ruudussa joka kerta, mutta aina siinä ei ollut namia. Muutaman kerran sitten lähetys ja seis ja välillä myös maahan asti. Oikein hyvä. Kerran myös seuraamaan tulo. Kaukoissa otin taas osia eli kisamatkalta m-s TÄYDELLINEN!!! Sama matka i-s, ensin tarjosi taas väärää tapaa, älähdin siihen ja toisella yrityksellä meni loistavasti. Nyt kun saa noita vahvistettua, niin pitää taas palata s-m, jossa Madde ei ihan puhtaasti tee peruutusta. Yleensä tekee aika hyvin s-i. Otettiin myös metallin tuomista, välillä myös eteen asti. Erikseen, myös metallilla, eteentuloa vinosta heitosta. Samoin luoksetulon eteentuloa niin, että jätin koiran istumaan mun taakse. Hienosti se on alkanut tuotakin tekemään. Nyt vain sitten yhdistämään sitä vauhtiin.

Muutaman kerran otettiin erikseen läheltä ruudun paikkaa. Siinä piti mennä näyttämään taas se oikea paikka, toistoilla meni hyvin. Tuo pitää ottaa myös treeniin mukaan, vauhtitreenin lisäksi. Seuraamisissa palkkasin käännöksissä naksulla, nyt saatiin myös hyviä juoksun täyskäännöksiä. Tämä on myös mennyt parin viikon takaisesta vähän paremmaksi.

Juuri kun päätin luottaa koiraan liikkeestä istumisessa, huomasin, etten voikaan... Jäi siis seisomaan. Sanoin sen varmaan jotenkin huonosti, mutta kuitenkin. GRR! No, jatketaan tämänkin treenaamista...Voih, me ei kyllä ikinä olla valmiita! Ja jos jossain vaiheessa oltaiskin, niin varmaan mahdollisen pennutuksen jälkeen on muisti hävinnyt. Kokemusta on ihan itsellä, että raskaus ja imetys syö aivot. ;oD